Minulla on tällaiset helvetin suuret kiikarit. Näillä näkee Marsiin saakka. Juu-u!

Oikein tarkkaan kun zoomaan, niin näyttää ihan siltä, että siellä voisi, tosiaankin, olla Yhdysvaltain keskuspankin haarakonttori.

Ja odottakaas, ei sittenkään. Ei merkkiäkään älyllisestä elämästä! Harmi.

 

Olen lopettanut vauhdittoman kolmiloikan harrastamisen. Jotenkin vain alkoi tuntua, että se skene on nyt nähty, eikä minullakaan ole enää uutta tarjottavaa lajille.

Mutta eihän tämmöinen toiminnan ihminen kauan jaksa jouten.

Skräppäys on nyt in. Päätin kokeilla.

Leikkelen lehdistä kirjaimia ja liimaan niitä postikortin kokoisille pahvipaloille.

Minulla on sellainen parisuhdeteema.

Aloitin, kuten tietysti pitääkin, ensin helpommasta. Askartelin ensimmäiseen korttiin nimilistan naispoliitikoista, jotka eivät ole olleet vielä kihloissa Hjallis Harkimon kanssa. Niitä löytyi yllättävän helposti melkein kortillinen, kun hokasin käyttää pelkästään versaalikirjaimia. Tässä kohdassa vasta-alkaja menee helposti vipuun. Liian pieni präntti voi aluksi olla turhan vaativa.

Nyt sitten touhuan nimilistaa suomalaismiehistä, jotka eivät ole vielä olleet kihloissa tai avo/avioliitossa Tanja Karpelan kanssa. Kun saan kortin täyteen, lähetän sen toiselle skräppääjälle. Kortti alkaa jo olla puolillaan. Ja jos jollekin tulee joku nimi helposti mieleen, niin otan kyllä vinkkejä vastaan. Minun on esimerkiksi hankala saada päähäni joko Matti nykänen on ollut Tanjan kanssa kihloissa vai ei.

Seuraavakin hanke siintelee jo jossakin hypotalamuksen takahuoneessa. Tämä on nyt vaan tällainen heitto, mutta eikö joku lista, tai parikin, olisi hyvä olla kaikista niistä henkilöistä, joita joku keskustaoikeistolainen poliitikko on ahdistellut uusmediaa hyväksi käyttäen, ja jotka siitä johtuen, tai muusta syystä ovat ajautuneet täsmentämään kliinisesti omaa anatomiaansa.

Sitä haluaa pitää teemansa jollakin tavoin yhteiskunnallisesti ajankohtaisina, mutta riittävän rajattuina kuitenkin. Voi olla, että tuo jälkimmäisin teema ei mahdu yhteen korttiin, vaan on askarreltava sarjaksi. Tällä havaa vaikuttaa, että ainakin nyt Ike ja Matti tarvitsevat omansa, mutta antaa ajan kulua ja katsotaan sitten.

Käveletpä sitten Tampereella, Helsingissä tai Tukholmassa, niin parin korttelin välein on kiinalainen ravintola. Mutta kun lampsit Pekingissä ja alkaa tehdä mieli kiinalaista, niin ei  ensimmäistäkään... Outo juttu.

Mediahiljaisuus, siinäpä kaunis sana. Se onkin liki ainoa uusia asia, jonka olen tämän kesän kuluessa omaksunut. Kolme vuotta vanhasta Seura-lehdestä sen opin mökillä puuceessä istuksiessani.
Anna Eriksson oli aikoinaan vetäytynyt joksikin aikaa työuupumusta potemaan ihan omiin oloihinsa, mutta kun uuden levyn julkistuksen aika oli käsillä, päätti Anna Seuran tuolloisille lukijoille avautua. Tekeillä oli siihenastisista ehdottomasti eniten Annan 'näköinen' levy, ja sen Anna ehdoitta allekirjoitti artistina ja naisena. Tämän tiedottamiseen uhrasi Anna vaivalla saavutetun mediahiljaisuuden.

Kun kesälukemisto on pääosin koostunut vanhoista Seuroista, Avuista ja Kotiliesistä, on tämä naiseuden teema nyt aika hyvin meikäläisellä pykälässä. Ei ole, pojat, helppoa tuo naisena oleminen. Siihen sisältyy monenmoista kommervenkkiä ja hankaluutta, joista ihmisellä ei yleisesti ottaen ole paljonkaan tietoa.

Toista se on meillä miehillä. Iloisna ja huoletonna voi mies vihellelen kuljeksia pitkin maantietä ja välillä lorauttaa kuset koivun juurelle. Miehillä se on askelkin metrin mittainen ja naisilla vain 80 senttiä. Ei tarvitse miehen jumppatunnilla miettiä onko Tena Ladysta siivet seljällään eikä sitä, jotta jäikö liesi lahteissä kuutoselle. Kunhan on korkinavaaja etu- ja lompakko takataskussa, niin herkkua se on loppuelämä, miehelle.

Taidanpa vetäistä siitä nyt siivun, siis loppuelämästä.

Suomessa kun epäkaupallinen kulttuuri elää ns. julkisesta pussista, se synnyttää joissakin pyrkimyksissä tahtomattakin humoristisia piirteitä sisäpiirileikkiin.

Ihan pienenä, mutta sangen ihastuttavana yksityiskohtana luin Iltasanomien sähkeuutisista satukilpailusta, jonka Etelä-Pohjanmaan Liiton kulttuurilautakunta on päättänyt järjestää H.C. Andersenin synttäreiden kunniaksi. Koska tarjolla on julkista rahaa menestyjille, lienee syytä hieman rajata osallismiskutsua koskemaan vain niitä kolmea kirjoitustaitoista, joilla on vielä ihan oikea kirjoituskone kotona.

Nimimerkillä varustettu ja koneella kirjoitettu kilpailusatu, joka saa olla enintään viisi liuskaa, lähetetään osoitteeseen Hannele.... Ilmoitti lautakunta.

Taiteen ja kulttuurin tekemisessä on sellainen, hankala erityispiirre, että työn tuloksista voi olla huono päätellä onko tekijällä nomenklatuuran virallinen hyväksyntä hamuta julkista rahaa palkkioksi ponnistuksistaan. Koska rahaa on rajallisesti tarjolla, on sitä aina vaadittava kauhalla, mutta jaettava lusikalla.

Jos tuommoiseenkin kilpailuun saisi sähköpostilla osallistua, niin kirjoituksia voisi tulla kymmenittäin. Kyllä kilpailulautakunnan jäsenillä on paljon tähdellisempääkin tekemistä kuin lueskella kaikenmaailman satuja tuntitolkulla.