Työhuoneen ikkunasta näkyy lehdettomiä puita.
Hiljaksiin ne huojuvat tuulen mukana
ja kärsivällisesti odottavat kevättä;
sadetta ja aurinkoa, ensimmäisiä silmuja.

Kovin pitkään tunsin itseni niiden kaltaiseksi.
Huojuin tuulessa,
mutta minä en muistanut keväästä mitään.

Aivan odottamatta oksilleni alkoi kasvaa pieniä tunteita,
ja ne saivat sinut kasvosi.
Varovasti pitelin niitä kuin vastasyntynyttä kissanpentua.

Uniinkin ne tulivat.

Siellä kävelin  kanssasi aallonmurtajalle,
suutelin tuulenhelmen silmänurkastasi,
lämmitin viilenneitä käsiäsi omissani
ja pidättelin sulaa pronssia sisälläni.

Kun sinä sitten hämmennyit ja haihduit pois,
päätin pitää niitä oksillani vielä hetken.

Kun ne kohta lähtevät,
jään kärsivällisesti odottamaan kevättä;
sadetta ja aurinkoa, ensimmäisiä silmuja.

Nyt minä muistan miltä kevät tuoksuu.