Mediahiljaisuus, siinäpä kaunis sana. Se onkin liki ainoa uusia asia, jonka olen tämän kesän kuluessa omaksunut. Kolme vuotta vanhasta Seura-lehdestä sen opin mökillä puuceessä istuksiessani.
Anna Eriksson oli aikoinaan vetäytynyt joksikin aikaa työuupumusta potemaan ihan omiin oloihinsa, mutta kun uuden levyn julkistuksen aika oli käsillä, päätti Anna Seuran tuolloisille lukijoille avautua. Tekeillä oli siihenastisista ehdottomasti eniten Annan 'näköinen' levy, ja sen Anna ehdoitta allekirjoitti artistina ja naisena. Tämän tiedottamiseen uhrasi Anna vaivalla saavutetun mediahiljaisuuden.

Kun kesälukemisto on pääosin koostunut vanhoista Seuroista, Avuista ja Kotiliesistä, on tämä naiseuden teema nyt aika hyvin meikäläisellä pykälässä. Ei ole, pojat, helppoa tuo naisena oleminen. Siihen sisältyy monenmoista kommervenkkiä ja hankaluutta, joista ihmisellä ei yleisesti ottaen ole paljonkaan tietoa.

Toista se on meillä miehillä. Iloisna ja huoletonna voi mies vihellelen kuljeksia pitkin maantietä ja välillä lorauttaa kuset koivun juurelle. Miehillä se on askelkin metrin mittainen ja naisilla vain 80 senttiä. Ei tarvitse miehen jumppatunnilla miettiä onko Tena Ladysta siivet seljällään eikä sitä, jotta jäikö liesi lahteissä kuutoselle. Kunhan on korkinavaaja etu- ja lompakko takataskussa, niin herkkua se on loppuelämä, miehelle.

Taidanpa vetäistä siitä nyt siivun, siis loppuelämästä.